Valtakunnallinen itsenäisyyspäivän lipunnosto järjestetään tänä vuonna ilman yleisöä

TIEDOTE 4.12.2020 — JULKAISUVAPAA HETI

Valtakunnallinen itsenäisyyspäivän lipunnosto järjestetään tänä vuonna  Hämeenlinnassa ilman yleisöä

_________

 

AVI:n uusien ohjeistusten mukaisesti valtakunnallinen itsenäisyyspäivän lipunnostotilaisuus järjestetään ilman yleisöä.

Yleisö voi seurata tilaisuutta suorana lähetyksenä Yle Radio Suomesta tai YleAreenasta.

”Mainitsimme jo aikaisemmassa tiedotteessamme, että  viranomaismääräyksiä tullaan noudattamaan tarkasti. Määräykset ovat nyt muuttuneet ja niinpä tilaisuus järjestetään ilman yleisöä,” toteaa Suomalaisuuden Liiton hallituksen jäsen ja Hämeenlinnan kaupunginvaltuutettu Antti Ahonen.

”Vuosi 2020 on Tarton rauhan 100-vuotismuistovuosi sekä Tarton rauhan pääneuvottelija J.K. Paasikiven syntymän 150-vuotisjuhlavuosi. Paasikivi asui nuoruutensa Hämeenlinnassa ja oli myös Suomalaisuuden Liiton hallituksen jäsen. Merkkivuoden huomioimisen kannalta Hämeenlinna on siis tässäkin mielessä hyvä paikka poikkeusvuoden lipunnostolle,” toteaa Suomalaisuuden Liiton puheenjohtaja Ilmari Rostila.

”Kokonaan valtionapujen ulkopuolelle sysätylle Suomalaisuuden Liitolle on tärkeää ja arvokasta, että Hämeenlinnan kaupunki tukee lipunnostotapahtumaa äänentoiston osalta myös taloudellisesti. Liitto on Hämeenlinnan kaupungille kiitollinen avusta,” linjaa toiminnanjohtaja Juuso-Ville Gustafsson.

 

– – – – – –

 

Itsenäisyyspäivän valtakunnallinen lipunnosto järjestetään tänä vuonna 64. kerran yhtäjaksoisesti, Suomen itsenäisyyden kunniaksi. Tämä ensimmäisen kerran vuonna 1927 järjestetty perinteinen tapahtuma on osa nykyajassa elävää menneisyyden perintöä. Suomalaisuuden Liitto elvytti vuonna 1957 sotavuosien katkaiseman lipunnostoperinteen, joka on siitä lähtien järjestetty joka vuosi.

Koronatilanteen ja sitä koskevien säädösten muututtua lipunnostoa ei voitu tänä vuonna järjestää Helsingin Tähtitorninmäellä. 

Suomalaisuuden Liiton hallitus teki tämän vuoksi historiallisen päätöksen järjestää lipunnosto Hämeenlinnassa, Hämeenlinnan kaupungin sekä Hämeen linnan tervetulleeksi toivottamana. Lipunnosto järjestetään 6.12.2020 klo 9.00 linnanpuistossa, historiallisen Hämeen linnan vieressä.  Tämä on ensimmäinen kerta, kun tilaisuus järjestetään Helsingin ulkopuolella.

Perinteisen itsenäisyyspäivän lippupuheen pitää tänä vuonna puolustusministeri Antti Kaikkonen. Kuorolaulusta vastaa Viipurin lauluveikkojen kvartetti ja lipun nostosta NMKY:n Rastipartio. Tilaisuuden juontaa toimittaja Mira Stenström.

Tilaisuuden radioi YLE Radio Suomi. 
Tilaisuus tulee myös suorana lähetyksenä YleAreenasta.
 
Tilaisuuden järjestää Suomalaisuuden Liitto.

_________
LISÄTIEDOT

Hallituksen jäsen
Antti Ahonen
041 460 7921

Puheenjohtaja
Ilmari Rostila
040 522 9301

Toiminnanjohtaja
Juuso-Ville Gustafsson