Tiedote 12.4.2021
Julkaisuvapaa HETI
Istu ja pala – Jäsenhakemusten tulva yllätti Suomalaisuuden Liiton
Twitterissä käynnistynyt keskustelu hallituksen eri järjestöille antamista valtionavustuksista on synnyttänyt ennennäkemättömän jäsenryntäyksen Suomalaisuuden Liittoon. Hakemustulva alkoi, kun keskustelijoille selvisi, miten punaviherhallituksen noustessa valtaan Suomalaisuuden Liitto menetti valtionavustuksensa kokonaisuudessaan.
Liitto on perustettu vuonna 1906 herättämään ja vahvistamaan suomalaisten kansallista tietoutta ja ajattelutapaa sekä edistämään suomalaista, erityisesti suomenkielistä kulttuuria. Liitto toimii lisäksi suomenkielisten etujärjestönä kielipolitiikassa.
”Suomenkielisen kulttuurin elinvoimaisuuden ehtona on suomalaisten myönteinen itsetunto ja yhteenkuuluminen. Kieli ja kulttuuri säilyvät, kun tunnemme äidinkielen tärkeäksi osaksi itseämme ja tunnemme tältä pohjalta keskinäistä yhteenkuuluvuutta. Tarvitsemme kansalaisjärjestöä, joka edistää suomen kielen asemaa, suomenkielistä kulttuuria sekä suomen kieleen perustuvaa yhteenkuuluvuutta ja puolustaa suomalaisten kielellisiä oikeuksia ja etuja” pohtii Liiton puheenjohtaja emeritusprofessori Ilmari Rostila.
”Suomen kieli ja suomalainen kulttuuri eivät ole itsestäänselvyyksiä. Siksi pidän edelleen käsittämättömänä, että Marinin hallitus jätti Suomalaisuuden Liiton valtionavustusten ulkopuolelle siinä missä vähemmän perinteisiä kansalaisjärjestöjä tuetaan kansalaisten verovaroista. Toivottavasti tilanne muuttuu” sanoo varapuheenjohtaja Susanna Koski.
”Tuore jäsenryntäys on merkittävä tuen osoitus. Meille on tullut lähes kaksi sataa jäsenhakemusta 48 tunnin valtionapu-uutisoinnin seurauksena sekä yksityisiltä henkilöiltä että yhteisöiltä ja yrityksiltä. Tämä innostus kertoo, että perinteisen kulttuuri- ja kansalaisjärjestön tavoitteille ja toiminnalle on kannatusta ja tarvetta. Olemme äärettömän kiitollisia kaikille jäsenhakemuksensa lähettäneille” toteaa toiminnanjohtaja Juuso-Ville Gustafsson.
Lisätiedot:
Suomalaisuuden Liitto
Puheenjohtaja Ilmari Rostila
puh. 040 5229301
Varapuheenjohtaja Susanna Koski
puh. 045 631 9707
Toiminnanjohtaja Juuso-Ville Gustafsson
puh. 045 630 4013